Julkaistu

Onnellista ja Korttirikasta Uutta Vuotta 2014!

Joulu ja uusivuosi vietettiin tällä alueella vesikeleissä mutta muutama päivä sitten karvahatulle ja toppavaatteille löytyi käyttöä. Nyt on pakkasta kymmenisen astetta ja muutama sentti lunta, saa nähdä alkoiko kunnon talvi vihdoinkin.
Toivottuja uusia joulukortteja ei painettu vieläkään, mutta korttivalikoima kasvoi kolmella talvisella kortilla jo ennen joulua. Lumihiutaleet, punamökkinen lumimaisema sekä punapipoinen lumiukko kävivät kyllä joulukorteiksikin vaikka niissä ei joulutoivotustekstiä ollutkaan. Juuri nyt lumen tultua ne tuntuvat hyvin ajankohtaisilta korteilta.
Korttikirjakampanja -20% on voimassa vielä alkuvuoden. Nyt viimeistään kannattaa niihin tutustua ja tilata heti omat suosikit! Tällä hetkellä näyttää siltä ettei uusia korttikirjoja ole tulossa koska korttikirjojen tekemisen tekniikan saaminen Suomessa kannattavalle tasolle vaatisi todella suuria painoseriä ja markkinoita. Ajatuksia toisenlaisesta ”korttipakkauksesta” on kehitteillä, katsotaan milloin ne saadaan valikoimaan.
Uusien keväällä ilmestyvien korttien suunnittelu ja ideointi on käynnissä. Tulossa on ainakin uusi karttakortti….ruoka-aiheinen reseptikortti…  eläinaiheina joutsen sekä koko talven täällä pihapiirissä asustanut oravaporukka josta on kertynyt muutama kuva…  ja kansallispukukin on varmasti jossain kortissa mukana.
Jos sinulla on ideoita tai toiveita millaisia kortteja haluaisit Minorin valikoimaan, ota rohkeasti yhteyttä. Voit laittaa viestejä joko yhteydenottolomakkeella tai vastaamalla asiakaskyselyyn.  Tai lähetä sähköpostia info @ minorpostcards.fi
Korttirikasta Uutta Vuotta 2014!
 🙂
Minor Postcards